Päivät 3-4: Esikuvat, elokuvat ja SM-kisat
Lauantai meni mielen vuoristoradassa. Välillä tuntui, että maailma kaatuu niskaan ja välillä olin tosi onnellinen. Välillä mietin, että miten töissä menee ja miten muut pärjää kun en ole paikalla. Välillä mietin, että miten vaimo jaksaa auttaa minua vai kyllästyykö se koko touhuun. Tajusin lopulta, että asioiden kannattaa antaa olla, koska en voi niille paljoakaan tehdä mitään. Minun on vain luotettava siihen, että olen tehnyt asioita oikein ja nyt saan niille teoille vastinetta. Tosin asiaa ei paljon auttanut kun katsoin elokuvan The Company Men, joka kuvaa USA:n telakoiden lamaa ja miten toimitusjohtajat saa siellä kenkää eikä kehenkään voi luottaa… siis huono leffavalinta. Paljon parempi elokuva oli Arthur, joka oli kuvaus niin rikkaan ihmisen elämästä, joka ei ymmärrä elämän perusasiaoita vaan käyttää rahaa tehdäkseen mitä haluaa. Pahaa tahtomaton Arthur rakastuu, mutta on todella ärsyttävä ja jatkuvasti kännissä. Russel Brand on kuin Johnny Debbin ja Jim Carreyn risteytys ja hänen huumorinsa on uudenlaista, joten ei kannata odottaa mitään perus kaatuilua ja ilveilyä. Tämä Arthur -tyyppi on idiotismin peruskuva ja nauruhermoja kutkuttaa hänen kykynsä olla pahaa tahtomaton, kultalusikka suussa syntynyt, nerokas idiootti.
Esikuvat toipumisessa
Lonkkani siis meni siis sijoiltaan ja kaikki jalan kiertolihakset on leikelty irti ja kiinnitelty uudestaan paikalleen. Minulla on jalassa 30 tikkiä ja kahden kuukauden kävelykielto. Jos reisiluun pää joutuu kuolioon tilalle laitetaan tekonivel tai oma luu kikkaillaan nauloilla kiinni. Kuulostaa pahalta ja moni onkin mennyt valkoiseksi kun olen kertonut tämän tarinan. Itselleni se on jo totta ja olen sisäistänyt sen, että homma voi olla ohi… tai sitten ei.
Esikuva numero 4. Matt Hoffman
Mies on toipunut lukemattomista onnettomuuksista ja tikkaa jalkansa itse. Hän on herännyt kahdesta koomasta ja häneltä on mennyt 21 luuta poikki. Mies on käynyt läpi 23 leikkausta, joista hän on palautunut neljässä tai kuudessa kuukaudessa. Mies kertoo, että jos hän kuolee terveessä ruumiissa, hänestä tuntuisi että se ruumis on mennyt hukkaan. Ehkä tämä kaveri on hieman holtiton, mutta asenteeltaan sopii esikuvakseni. Minulle on eräs lääketutkija sanonut, että yksi suurimmista tekijöistä paranemisessa on mielen vahvuus.
Esikuva numero 3. Matti Lehikoinen
Tämä mies on ainut suomalainen pyöräilijä, joka tekee sitä työkseen. Hän saa palkkansa siitä, että ajaa alamäkipyörää. Matti on käynyt läpi monta pahaa vammautumista ja noussut takaisin jaloilleen joka kerta. Niskanikamien murtumisien lisäksi Matilta on mennyt mm. molemmat ranteet poikki. Kysyin Matilta tänään, että miten tästä pääsee yli? Matti sanoi minulle, että: “Kun sulla kerta kädet toimii, niin pelaat vaan helvetisti pleikkaria ja sit myöhemmin menet harrastamaan vesijuoksua ja keikut perkeleesti tasapainolaudalla. Kyllä se siitä. Hyvä peli mäkipyöräilijälle on MX vs ATV”
Esikuva numero 2. Fabien Barel
Fabien Barel on pitkän linjan alamäkipyöräilijä. Hän selvästikin tykkää huipputeknologiasta ja kehittää laitteita itse. Itse olen ollut samantapainen jo lapsesta asti kun piirtelin papereille erilaisia härveleitä. Sanoin pienenä, että minusta tulee keksijä-insinööri. Fabien ajaa kovaa eikä selvästikään tyydy olemaan melkein hyvä. Fabien on esikuvani, koska hän on saman ikäinen, saman mittainen jne. Koen sukulaissieluutta hänen kanssaan, vaikka hän on ranskalainen. Lisäksi Fabien on kärsinyt myös isoista loukkaantumisista, kuten polvileikkauksesta ja reisiluun murtumasta, mutta tänä vuonna hän ajaa parhaiden joukossa.
Esikuva numero 1. Leo Ullgren
Leo oli minun äidin isä. Kun olin pieni, vietin paljon aikaa ukin kanssa ja opin ukilta paljon elämästä. Ukki oli monitaituri ja tosimies. Ukki oli n.195cm pitkä, kynti härillä peltoja, veti viisi miestä köydellä nurin, veisti puusta veneitä ja kaappikelloja, teki tuohivirsuja, oli poliisi ja soitti trumpettia. Ukki opetti minulle, että mies voi tehdä mitä haluaa jos vain haluaa. “Työ neuvoo tekijäänsä” hän sanoi. Ukki eli 91-vuotiaaksi ja minulla ei ole hänestä mitään pahaa sanottavaa… eikä ole kyllä muillakaan. Hän oli arvostettu virkamies, isä ja naapuri. Ukki ei syytellyt tai haastanut riitaa, vaan keskusteli rakentavasti.
Tämä kuva on otettu kun olin armeijassa ja ukki piti huolta meidän Tino -koirasta. Ukki ja Tino olivat parhaat kaverit. Ukki selvisi vaikka mistä. Sydäninfarkti 70-vuotiaana, veritulppa kädessä 80-vuotiaana, näkökyvyn menettäminen ja myöhemmin puhekyvyn menettäminen. Veritulpan innoittamana ukki opetteli kirjoittamaan vasemmalla kädellä. Näkökyvyn innoittamana ukki opetteli reitit ulkoa. Ollessani vuonna 2005 meidän kesämökillä yötä, heräsin varhain aamulla kun joku iso ukko liikkui verhojen takana ja kokeili ovea. Siellä olikin Leo-ukki ja hänen veljensä, olivat tulleet verkkoja kokemaan. Ukki oli tuolloin jo melkein 90-vuotias ja häneltä oli leikattu kädestä suurin osa lihaksista ja hän oli miltei sokea. Niin he vain lähtivät ukin veistämällä ja tervaamalla puuveneellä Pieliselle.
Kaikista näistä vaivoista huolimatta ukki tuli aina silloin tällöin kaupungilla vastaan yksin kävellen, tietäen tasan tarkkaan minne oli menossa. Lopulta kun ukki menetti puhekykynsä, moni olisi voinut luulla hänen luovuttavan. Osittain ukki luovuttikin, mutta ei kokonaan. Hän lähti arvokkaasti. Vielä hänen ollessaan vanhainkodissa keskustelimme häntä kiinnostavista asioista. Kun kävin häntä katsomassa, aloitin puhumaan vaan jostain ja ukki sitten osoitti, haluaako hän kuulla asiasta lisää vai ei 
Sillä tekniikalla me sitten pärjäiltiin, minä puhuin ja ukki kuunteli ilmaisten mielipiteensä.
Neljäs päivä ja SM-Kisat
17.7. pidettiin alamäkipyöräilyn SM-kisat Laajavuoressa. Pakkohan minun oli sinne mennä, kun olin niin päättänyt jo yli vuosi sitten… Kisoissa oli paljon tuttujani, enkä edes ehtinyt vaihtaa kuulumisia kaikkien kanssa, mutta hyvä fiilis minulle jäi. Tunsin, että ihmiset ovat mukana koettelemuksessani. Osalle teki selvästi pahaa kun kerroin heille vammoistani ja leikkauksesta. Tajusin, että kaikki eivät kestä tai halua kuulla yksityiskohtaista kertomusta, joten päädyin kertomaan lyhyen version tapahtumista. Kepitin puoleen väliin Laajavuoren rinnettä ja kävin katsomassa loukkaantumispaikkaani. Siellä se oli tallella ja siellä se odottaa minua vielä ensikin vuonna kun minä sen selätän. Minusta oli hienoa nähdä miten kisajärjestelyt ovat menneet eteenpäin – paikalla oli oikein videointi ja netissä oli Livestream katsontamahdollisuus. Kisat olivat todella hienot ja porukka oli haltioissaan lajin näyttävyydestä. Homman kruunasi se, että RidingJKL:n junnut kuittasivat neljä SM-mitalia kisoista. Tässä linkissä on tulokset.
Kotona vaimo teki mantelikakkua, joka oli mailman parasta. Naiset ovat parhaimmillaan kun niiden hoivavietti on päällä Tänään minulla on todella hyvä fiilis ja luulenpa, että alan kirjoittelemaan blogia vähän harvemmin… tuskin siitä pleikkarin pelaamisesta mitään ihmeellisiä tarinoita aikaiseksi saa. Sitä laitetta voisi kyllä kutsua aikakoneeksi. Siihen kun koskee, niin tunteja saa menemään todella nopeasti eteenpäin. Huomenna otan selvää sairaslomista ja niiden järjestämisestä sekä hoidan muita juttuja pois alta kytemästä. Sitten pitääkin vain koittaa rentoutua mahdollisimman hyvin. Viimeiset vuodet ovat menneet minulla niin lujaa, että kun nyt kerran on mahdollisuus levätä, on siitä otettava kaikki irti. Laitetaan niin sanotusti virta pois ja otetaan töpseli seinästä.
-Leo Kokkonen
18.7.2011
